Hei kaikille Laatikkokaupan ja Tapanila Storen asiakkaille

Mikroyrittäjänä ja työllistäjänä olen hurjan huolissani koko maan tilanteesta, niin meidän kuin muidenkin ja teemme kaikkemme, jotta yrityksemme toiminta jatkuu tämän vaikean ajan yli. Tähän tarvitaan tietenkin myös kaikkien apua ja toivonkin, että ihmiset ja yritykset kukin kykyjensä mukaan jatkaa tilauksiaan, näin mekin pyrimme tekemään ja kaikki ostettava suunnataan nyt pienille yrityksille.

Myymälä on kesän ajan avoinna mm. noudoille to-pe 12-18 ja lauantaina klo 11-15. Muut päivät myymälä on suljettu.

Asiakkailtamme odotamme turvavälin pitämistä myyjään niin osto- kuin katselutilanteissakin. Kangasjohdon mittaamista varten, annattehan myyjälle tilaa työskennellä. Poikeusaikana toivomme toimittavan ohjeistusten mukaisesti.

Tämä kaikki tehdään henkilökuntamme ja teidän asiakkaiden suojelemiseksi.

Jos mainitut aukioloajat eivät sovi ja haluat tulla paikanpäälle katsomaan tuotteita, soita, niin sovitaan asiasta erikseen.

Myymälässä on asiakkaita ja myymälänhoitajaamme varten käsidesilaite eteisessä, käyttäkää sitä mennen tullen. Jos koet olevasi sairas, siirrä käyntiäsi siihen asti, että olet tervehtynyt. Myymälä on tehosiivouksessa päivittäin ja kosketuspintoja mm maksupäätettä desinfioidaan.

Jos toivot tuotteille noutoa myymälästä, se voidaan järjestää ilman lähikontaktia. Silloin tuotteiden tulee olla maksettu etukäteen verkkokaupassa.

Myös nouto verstaalta Tuusulasta on mahdollinen.

Verkkokaupasta on mahdollisuus tilata tuotteita myös kotiinkuljetuksella. Tarjoamme kotiinkuljetuksen nyt hintaan 10€ pakettitoimituksille. Sen hoitaa Matkahuolto ja Matkahuollon sivuilla lukee seuraavaa:

  • Toistaiseksi vastaanottajalle pakettia toimitettaessa Matkahuollon kuljettajat jättävät paketin ovelle ja odottavat hieman kauempana, kunnes vastaanottaja avaa oven.

  • Matkahuollon asiakaspalvelijat ja kuljettajat eivät käsittele vastaanottajan henkilöllisyystodistusta tai puhelinta. Esimerkiksi lähetystunnusta tai vastaanottajan henkilöllisyyttä tarkistettaessa asiakas pitää henkilöllisyystodistusta tai puhelinta omassa kädessään.

  • Toistaiseksi vastaanottajalta ei pyydetä allekirjoitusta, vaan Matkahuollon asiakaspalvelija tai kuljettaja merkitsee paketin vastaanotetuksi järjestelmään.

  • Matkahuollon toimipaikoissa maksupäätteiden läheisyyteen on sijoitettu käsidesiä ja/tai kertakäyttöhansikkaita asiakkaiden käyttöön.

 

Verkkokauppatilauksia lähetetään kaksi kertaa viikossa.

Terveisin Kirsi Pitkänen, mikroyrittäjä ja kauppias